Muistan, kun ensimmäistä kertaa olin matkalla Viballe opettamaan. Mua jännitti ihan todella paljon. Istuin junassa Kupittaalta Pasilaan, aurinko paistoi kirkkaasti, enkä pystynyt keskittymään ollenkaan. Tuntui, kun kaikki muut ympärillä olisivat olleet rentoja ja rauhallisia ja mä olisin ainut, joka ei pystynyt istumaan paikallaan. Vatsassa oli perhosia ja mieli levoton. Millaisia tanssijoita siellä on? Entä jos sekoilen sanoissani ja liikkeissäni? Entä jos kukaan ei tulekaan mun tunneille? Entä jos ne kaikki osaakin jo sen kaiken, mitä mä olen tulossa opettamaan? Entä jos ne ei tykkää mun biiseistä, minusta, mun liikkeistä tai tavasta opettaa? Entä jos nyt paljastuukin, että mä en osaakaan mitään? Kirjoitin muistiinpanoja tunteja varten ja muokkasin soittolistoja pitääkseni ajatukset edes jotenkin kasassa ja jännityksen hallinnassa. Sain muutamia tsemppiviestejä läheisiltä; ”Hyvin se menee!” ”Sä oot ammattilainen.” ”Luota itseesti.” Ripustauduin kiinni ajatukseen, että kaikki sujuu, kunhan pääsen liikkeelle. Sitten ei tarvitse enää jännittää, voin antaa virran viedä ja tämäkin hetki ja jännitys ovat pian muisto vain.
Ja niinhän siinä sitten kävikin. En ihan hirveästi muista ensimmäisistä tunneista, mutta muistan sen, kuinka lämmin vastaanotto Viballa oli heti ensimmäisestä hetkestä lähtien, kun astuin sisälle tanssisaliin. Viba alkoi nopeasti tuntua kotoisalta, mutta vaikka pahin jännitys helpottuikin heti ensimmäisten tuntien jälkeen, oli epävarmuus läsnä vielä pitkään, sillä tanssinopettajana uudessa tanssikoulussa tai uudessa kaupungissa tuntien aloittaminen tuntuu aina siltä, että aloittaa kaiken alusta. Etenkin uuden kaupungin kohdalla, koska asiakaskuntaa ei ole vielä olemassa, vaan se pitää luoda aina uudelleen. Ja se on jännittävää ja jopa pelottavaakin, koska ikinä et tiedä, riittääkö sun työpanos siihen, että tanssijat löytävät – ja jäävät – sun tunneille. Mutta kaikki meni lopulta hyvin. Monet löysivät, monet jäivät ja olen erittäin onnellinen ja kiitollinen teistä ihan jokaisesta, jotka mun tunneilla kävitte, oli se sitten yksi yksittäinen tunti tai koko noin 2,5 vuoden mittainen matka.
Tähän kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut aika monta tanssituntia reggaetonia sekä twerkkiä. Aluksi opetin näitä molempia lajeja, kunnes oli aika keskittyä vain twerkin ohjaamiseen. Matkalle mahtui myös yksi näytös sekä treeniryhmä A$$ETS. Näytöksessä oli niin ihanan yhteisöllinen tunnelma, sellainen rakkaudesta lajiin -viba. Oon edelleen niin ylpeä siitä, miten niin monet tanssijat hyppäsivät rohkeasti lavalle näyttämään, mitä olemme tunneilla saaneet aikaiseksi. Rakastan ohjata sekä viikkotunteja että tanssiryhmää ja A$$ETS:in kanssa pääsin jakamaan tanssiryhmän ihanuutta useampien ihanien tanssijoiden kanssa. Päästiin tekemään upeita videoita sekä keikkailemaan ja viettämään aikaa myös treenien ulkopuolella.
Tanssinopettajana yks parhaimpia juttuja on, kun pääsee luomaan tilan samanhenkisille ihmisille. Me voimme tanssisalissa olla tosi erilaisista lähtökohdista, eri ikäisiä, erilaisissa elämänvaiheissa, mutta intohimo ja rakkaus tanssiin yhdistää niin vahvasti, että millään edellä mainitulla ei ole merkitystä. Yhdessä liikkuen jaettu tila tuo meitä yhteen syvällä, sanattomalla tavalla, joten kanssatanssijoista voi tulla hyvinkin läheisiä ja tärkeitä ihmissuhteita, vaikka emme perinteisellä tavalla arjessa tunnekaan. Kannan siitä tilasta tanssinopettajana paljon vastuuta ja oli ihana kuulla viimeisellä tunnilla monilta teiltä, miten turvalliseksi ja hyväksi olette tunteneet olonne siinä tilassa. Toivon, että mahdollisimman moni voisi jakaa tämän kokemuksen.
Tämän kahden ja puolen vuoden aikana tulivat varsin tutuiksi myös InterCity -juna Kupittaa-Pasila ja Pasila-Kupittaa sekä kauppakeskus Triplan juna-aseman pääty, juna-aseman vieressä oleva Subway ja VR Matkalla -sovellus. Vastoin ennakko-odotuksiani, häiriöt junaliikenteessä jäivät omalta osalta tänä aikana todella vähäisiksi. Muistan yhden kotimatkan, mikä venähti yli puoleen yöhön ja olisinkohan pari kertaa laittanut Kupittaa-Pasila -junasta viestin Sonjalle, että ”saa nähdä, ehdinkö”, mutta aina ehdin – lukuun ottamatta sitä yhtä huhtikuista perjantaita, jolloin istuin junassa yli 4 tuntia ja ehdin lopulta Viballe klo 17:59 pitämään viimeisen klo 18:00 alkavan tuntini. Mutta siitäkin selvittiin.
Valehtelisin jos väittäisin, että matkustaminen ei olisi koskaan tuntunut rankalta. Etenkin loppukautta kohti väsymys alkoi toisinaan painaa. Mutta samaan aikaan pidin myös siitä, että matkustuspäivä rytmittää viikkoa kivasti. Maisemien vaihtaminen hetkeksi on samaan aikaan pidemmän päälle sekä raskasta että virkistävää. Kun väsymys alkoi painaa, mietin sitä, miten kiva olisi taas nähdä Sonja sekä teidät kaikki muut ihanat tanssijat ja muistin, miksi matkustaminen kannattaa. Ja aina se kannatti. Viimeisillä tunneilla totesin, että olen onnellinen, että matkani Viballa ei pääty siihen, että väsyn matkustamiseen. Ja olen samaa mieltä edelleen. Nyt on kuitenkin tullut aika toteuttaa yksi henkilökohtainen unelmani. Olen aina haaveillut siitä, että voisin joskus asua hetken aikaa ulkomailla ja nyt tämä haave on toteutumassa. Olemme puolisoni kanssa lähdössä talveksi Espanjaan, mikä omalla kohdallani tarkoittaa, että tanssinopettajan työt jäävät hetkeksi tauolle. Tämän vuoksi mun tunnit eivät toistaiseksi jatku enää Viballa.
Viimeisillä tunneilla sain vastaanottaa niin kauniita sanoja, että en vieläkään oikein osaa sisäistää kaikkea sitä. Ne tuntuvat niin tärkeiltä ja merkityksellisiltä. Mulle on kunnia-asia, että oon saanut olla osa teidän tanssiprosessia näiden tuntien myötä. Totesimme viimeisillä tunneilla, miten samaan aikaan tuntuu surulliselta, että tunnit päättyvät, mutta onnelliselta, että pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani. Ja se voi olla niin – surullista ja onnellista samaan aikaan. Viban matkassa ehdottomasti parasta on ollut teidän tanssijoiden kohtaaminen, teihin sekä Sonjaan ja Veeraan tutustuminen. Kannan teitä jokaista sydämessäni ja kehossani mukana aina. Muistattehan nauttia liikkeestä, olla uteliaita oman tanssijuuden sekä sen ulkopuolisen elämän suhteen, tehdä tutkimusmatkoja omaan liikkeeseen, ottaa tilaa, ottaa aikaa itsellenne ja tehdä asioita välillä vähän läpällä. Oo just sellanen, kun kunakin päivänä oot ja tee just silleen, kun kunakin päivänä teet.
Kiitos Viba, kiitos Veera, kiitos Sonja, kiitos kaikki tanssijat. ❤
-Meri Niemi
@meriniemi_
