Täytin juuri 55 vuotta eli taidan olla vanhimmasta päästä Viban oppilaita. Suurin osa Viban harrastajista ja opettajistakin on omien lasteni ikäluokkaa.

Olen tanssinut kohta neljäkymmentä vuotta, enimmäkseen klassista balettia, jota myös opetan iäkkäille harrastajille. Lisäksi olen tanssinut modernia ja afrikkalaista tanssia.

Ensimmäiset balettiopettajani tulivat opettamaan tunnille 80-luvulla keppi kädessä. Kepin käyttämisestä oppilaiden varsinaiseen lyömistarkoitukseen ei ollut kulunut paljoa aikaa eikä turvallisen tilan käsitteestä oltu tanssikouluissa vielä kuultukaan.

Tila ei ollut turvallinen. Balettitunnit olivat takavuosina täynnä kilpailua, syrjintää, opettajien verbaalista väkivaltaa, ja jatkuvaa kehokritiikkiä. Kaikkien kehojen tuli olla samanlaisia eikä diversiteettiä nähty rikkautena.

Viballe tulin ensimmäistä Sabar-opettajaani Henna Rätyä seuraten keväällä 2023. Hennan perusteellisessa opetuksessa olin ekaa kertaa elämässäni alkanut hahmottaa mistä lajissa on kyse, vaikka nuorempana Sabar oli juuri se afrikkalaisen tanssin laji, jonka olin erityisesti päättänyt kiertää kaukaa. Sehän on länsimaisiin tanssilajeihin tottuneelle kuin kiero vitsi, sillä kaikki menee päinvastoin kuin taidetanssissa. Harmonian ja keveyden sijasta Sabarissa pitää opetella viemään tilaa ja pomppia kuin painikehästä karannut peikko. Kaikki tämä erityisen monimutkaisen polyrytmiikan tahtiin.

Ikääntynyt tanssin harrastaja ei monissa tanssikouluissa saa enää korjauksia, vaan muuttuu näkymättömäksi. Siihen loppuu oppiminen. Koen itse oppineeni pitkästä aikaa uutta juuri Viballa, jossa kaikki opettajat korjaavat kaikkia. Hennan jälkeen nykyinen opettajani Absa Mbaye on syventänyt lajia minulle vielä lisää. Senegalilaisena hän tuntee tanssilajin perinteen ja osaa selittää mistä mikäkin ele tulee ja mikä on sen kulttuurillinen merkitys. Lisäksi persoonana Absa on kuin itse aurinko, joten jokainen lauantai on nykyään minulle kuin pieni Senegalin matka.

Sabar on ennen kaikkea hauska tanssilaji ja siinä on omanlaisensa hulvaton huumori.

Viisikymppisen tanssijan malli tuli isältä

Olen lapsesta asti rakastanut Mbalax-musiikkia, jota Sabar-tunneilla soitetaan. Esimerkiksi Youssou N´Dourin konserteissa olen käynyt kuusi kertaa, viimeksi Senegalissa tämän vuoden alussa. Lapsuudenkodissani kuunneltiin kaiken maailman musiikkia, sillä isäni oli aktiivinen etnomusiikin kuuntelija ja erityisesti samban harrastaja sekä soittaja.

Juuri isältä sain mallin siihen, että tanssia voi vanhempanakin, koska hänkin päätti aloittaa vasta viisikymppisenä brasilialaisen capoeiran. Minä tosin meinasin kuolla häpeään isän vallatessa tanssilattian capoeiratempuillaan. Tuolloin en ollenkaan tajunnut miksi tuon ikäinen ihminen yleensäkään enää tanssisi, saati miksi hän haluaisi häpäistä itsensä (ja minut!) tanssimalla nuorten joukossa.

No, nyt ymmärrän.

Viisikymppisyydessä mukavinta on se, että samalla kun varsinainen tekninen taito tanssijana väistämättä laskee, sitä rentoutuu ja alkaa oikeasti nauttia tanssimisesta. Eihän täydellisyyteen enää edes voi tähdätä, mikä on vain vapauttavaa.

Kaikilla näin pitkään tanssineilla alkaa minun iässäni olla takanaan jo loukkaantumisia ja erilaisia toimintarajoitteita. Me tiedämme, ettei kyky tanssia ole enää itsestäänselvyys. Siksi olen tanssista vuosi vuodelta kiitollisempi. Miehenikin tietää, että leijun Viban lauantain tanssitunneilta tultuani aina monta tuntia onnen pilvessä.

Minun ikäiselleni tanssin harrastajalle suurin haaste ei ole liike. Se on ainakin itselleni koreografioiden muistaminen, sillä koreografisen muistin kyky vähenee ihmisellä ikääntyessä etenkin uuden liikekielen kanssa. Aluksi kammosin Viban tunneilla otettuja videoita, koska olin niissä aina se, joka liikkuu juuri päinvastaiseen suuntaan kuin pitäisi. Pian kuitenkin tajusin, että ne ovat minulle suurin oppimisen apu ja nyt käytän videointia paljon myös omilla balettitunneillani seitsemänkymppisten tanssijoiden kanssa. Ilman videoita senioriryhmäni tuskin oppisi pidempiä koreografioita eivätkä he suostu esiintymään ilman että minä tanssin heidän kanssaan koreografian lisämuistamisen ”turvana”.

Sabartunnilla on jo jonkun kerran käynyt niin, että vaikka kaikki muut (nuoremmat) nappaisivat koreografian nopeastikin, joku ryhmästä huolehtii, että ”otetaan vielä Marikalle video”. Juuri tässä ilmapiirissä, jossa otetaan huomioon, että joku juttu voi olla yhdelle ryhmän jäsenelle haasteellisempi, näkyy Viban ainutlaatuisen kannustava ja aidosti inklusiivinen henki.

Viban tunnit voimaannuttavat

Perustin pari vuotta sitten Myllypuron seniorikeskukseen Suomen ensimmäisen eläkeikäisille suunnatun balettiryhmän Myllyjoutsenet. Tavoitteeni oli tuoda tämä vain nuorten ihmisten harrastukseksi mielletty tanssilaji sellaistenkin ikääntyvien ulottuville, jotka eivät muuten olisi uskaltautuneet lajin pariin. Projektini mahdollisti sellaisen ikäluokan liittymisen balettiharrastukseen, jonka ei uskottu kykenevän enää oppimaan lajia, ja sen vaikutukset ikääntyvien harrastajieni hyvinvointiin ovat olleet merkittävät. Vanhimmat baletin aloittelijani ovat olleet 84-vuotiaita. Nykyään projekti on hankerahoitteinen ja kirjoitan siitä myös kirjaa.

Pian Vibaan tultuani ilmoittauduin myös Venlan Waistline-tunneille. Venla on itselleni ollut erityisen inspiroiva opettaja huikean, lähes käärmemäisen selkätekniikkansa kanssa, sillä oma selkäni leikattiin kolme vuotta sitten traumaattisen tapahtumasarjan seurauksena. Ennen leikkausta toinen jalkani oli halvausvaarassa ja leikkauksen jälkeen kirurgi ennusti, etten enää koskaan tanssisi, koska selkärankani kaksi viimeistä nikamaa jäykistettiin leikkauksessa liikkumattomaksi. Googlailin kolmella kielellä, onko kukaan selän luudutusleikkauksen jälkeen ylipäätään onnistunut palaamaan tanssitunneille enkä löytänyt montaakaan osumaa koko maailmasta.

Vaikka jouduin opettelemaan liikkumisen uudestaan kävelystä alkaen, olen kuntoutunut lähes entiselleni tanssimalla balettia, Sabaria ja Waistlinea. Harjoitellessani Viban tunneilla lantionkäyttötekniikoita, twerkkaamista tai winea, luon liikkuvuutta ja lihasvoimaa juuri niiden alaselkäni nikamien ympärille, jotka on nyt titaaninauloilla pultattu paikalleen. Varsinainen akrobatia on minulta loppuelämäksi kielletty, mutta pienikin liikelaajuus on minulle suuri voitto.

Olen ihan varma, että osansa toipumisprosessissani on ollut myös Viban ilon ilmapiirillä. Kuka esimerkiksi edes kykenisi lähtemään Venlan Waistlinesta tai Japsin Party Dancehall-tunnilta huonolla tuulella? Se on mahdotonta! Ikääntyneiden balettiryhmäni toimivat sosiaalityön voimaannuttavien ryhmien periaatteilla, ja samaa voimaannuttamistyötä tehdään mielestäni myös Vibassa. Koulun tunnelmasta aistii, että tietoista arvotyötä on tehty ja siinä on onnistuttu.

Kannustan muitakin ikäisiäni tulemaan rohkeasti Viban tunneille, sillä ilon ja innostuksen pyörre tulee tempaamaan sinut mukaansa jo ovella. Tässä tanssikoulussa kaikki ovat vain tasavertaisia ihmisiä, jotka rakastavat tanssimista. Kiitos Viba, paikka jossa olen saanut turvallisessa ilmapiirissä opetella uutta, toipua takaisin tanssikuntoon ja iloita tanssista!

Marikka Ombima
@senioribaletti