Tanssinopettajuutta on saanut vuosien varrella pohtia monesta näkökulmasta sekä oppilaan että opettajan asemasta, mutta myös laajemmin osana tanssi- ja kulttuuriskeneä. Pohdintoihin ovat vaikuttaneet myös ajatukset reilummasta ja kunnioittavammasta kulttuurin harrastamisesta ja kulttuurisesta omimisesta. Tässä blogissa keskityn oppilaan ja opettajan näkökulmiin – laajempi skenen ja kulttuurin näkökulma jää seuraavaan kertaan. Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä selvemmäksi tuntuu käyvän, ettei yhtä hyvää tapaa opettaa tanssia, vaan hyvin erilaiset tavat opettaa sekä rakentaa tanssitunti voivat toimia.

Musiikki, liike ja toisto tanssitunnin ytimessä

Oppilaana olen aina pitänyt tunneista, joilla oikeasti tanssitaan. Ärsyynnyn tunneilla, joissa ei tule hiki tai musiikkia ei soiteta vähintään puolta tunnin kokonaisajasta. Tämä heijastunee myös tapaan, jolla itse pidän tunteja: haluan, että tunneilla on tekemisen meininki ja vähintään alkulämpän aikana tulee oikeasti lämmin!

Oppilaana pidän siitä, että toistoja tulee paljon ja saan tilaa oppilaana hahmottaa sitä, miten jäseniä ja lihaksia tulee liikuttaa. Itselläni tämä onnistuu, kun liikettä toistetaan pitkään ja useasti, jolloin ehdin analysoimaan omaa tekemistäni. On toki hyödyllistä, jos opettaja osaa nostaa esille liikkeen aksentteja, kuvailla liikkeen flowta tai mielikuvien avulla visualisoida liikettä. On myös hyödyllistä kuulla, mikäli esimerkiksi dancehall move kuvastaa jotain tiettyä kulttuurista elementtiä tai sillä on jokin selkeä historia tai tarina taustallaan. Tämäkin voi auttaa hahmottamaan liikkeen perimmäistä fiilistä ja flowta. Usein kulttuurisen kontekstin saaminen auttaa siinä, että itsestään löytää ne palikat ja palaset, joilla liike ikään kuin loksahtaa kohdalleen.

Muistan ikuisesti, kuinka Tukholmassa vuonna 2019 yhdellä dancehall-tunnilla taistelin turhautumiseen asti erään dancehallin old schooliin lukeutuvan liikkeen kanssa. Lantio meni väärään suuntaan, paino oli väärällä jalalla ja seisoin tönkösti, kun piti näyttää rennolta, joustaa polvista ja liikuttaa lantiota juuri eri suuntaan, kun olin aiemmin harrastamassani salsassa liikuttanut. Suivaannuin tunnin jälkeen ja koko seuraavan viikon panostin siihen, että kuuntelin old school dancehallia sisäistääkseni musiikin rytmin ja fiiliksen. Pari seuraavaa tanssituntia liikkeen kanssa olivat vielä turhauttavaa taistelua, mutta sitten jossain vaiheessa – tosi yhtäkkiä – liike loksahtikin paikalleen. Edistyminen ei tuntunut vähäiseltä vaan tosiaankin yhtäkkiseltä. Yhtäkkiä tuntui, että “tajusin” liikkeen: olin löytänyt jostain liikkeen vaatiman fiiliksen ja sitten liike sujuikin. Uskon edelleen, että (useiden toistojen lisäksi) old schoolin kuuntelu ja sitä kautta kulttuurisen kontekstin (tai jopa kulttuurisen fiiliksen) saaminen liikkeen ympärille auttoi. Mieleeni jäi erittäin vahvasti, että ensin löysin liikkeen vaatiman fiiliksen ja vasta sen jälkeen onnistuin toteuttamaan liikkeen teknisesti oikein – niin, että lantio meni oikeaan suuntaan ja paino oli oikealla jalalla. Onnistumisen fiilis oli ihan mieletön!

Oppilaana toivon tanssitunneilta siis paljon toistoja, paljon musiikkia ja hikeä!

Ilmapiirin luominen ja oppilaiden erilaisten tarpeiden huomiointi

Tanssitunteja opettaneena olen pohtinut tanssinopettajuutta siitä näkökulmasta, miten tanssitunnin rakentaa. Erityisesti olen miettinyt, miten luoda lämmin ilmapiiri: sellainen, jossa suomalaisetkin uskaltavat kokeilla uutta ja heittäytyä. Välillä oppiakseen täytyy uskaltaa heittäytyä silläkin uhalla, että aluksi saattaa näyttää hieman hupsulta – kuten minä, kun yllä kuvatun mukaisesti tein dancehallia salsan lantiolla.

Ajattelen opettajana kaiken lähtevän siitä, että on aidosti läsnä tunnilla ja hetkessä. Tahdon pystyä keskittymään siihen yhteisesti jaettuun hetkeen, jonka yhdessä luomme kaikkien tunnilla olevien kanssa. Välillä olen omien opetuksieni jälkeen sosiaalisesti ja emotionaalisesti uupunut, sillä itsestään antaa opettaessaan paljon. Opettaessa usein tuntuu, että yritän samaan aikaan saada tanssiin fiilistä, joka on hyvin henkilökohtainen ja jopa herkkä, sekä jakaa tuota henkilökohtaista fiilistä oppilaille ja oppilaiden kanssa. Erityisesti tämä korostuu sensual DHQ -tunnilla, jossa treenataan omasta mielestä emotionaalisesti herkällä ja intiimillä alueella ja jossa ei voi piiloutua rämistelyn ja hypen taakse. Parhaimmillaan opettamilleen tunneille onnistuu luomaan ilmapiirin, jossa myös oppilaat uskaltavat antaa musiikin vaikuttaa itseensä, heittäytyä liikkeeseen ja uppoutua yhteisesti luotuun ja jaettuun “kuplaan”.

Tanssinopettajan myös huomaan erot ihmisten eri mieltymyksissä. Siinä missä oppilaana katsoo tuntia vain omasta näkökulmastaan ja siitä, miten itse haluaa oppia, opettajana tuntia lähestyy näkökulmasta, jossa kaikille yrittää tarjota jotain. Jotkut oppilaat toivovat enemmän verbaalia selitystä ja toistoja ilman musiikkia, kun taas toiset toivovat suoraan tekemistä musiikkiin ja vähemmän selitystä. Joskus ero oppilaiden mieltymyksissä voi olla niinkin konkreettinen kuin musiikin volyymi: toiset saattavat päästä musiikkiin sisään vasta siinä kohtaa, kun toisille musiikki tuntuu jo häiritsevän kovalta.

Opetan Viballa tällä hetkellä ainoastaan avoimen tason tunteja. Avoimen tason tuntia opettaessa haaste on juurikin tunnin avoin taso: periaatteessa tunnin pitäisi pystyä tarjota jotain sekä vähän vähemmän että vähän enemmän tanssineelle. Tanssinopettajana on aina ilahduttavaa, kun oppilaat kommunikoivat toiveitaan ja tarpeitaan joko tunnin aikana tai sen jälkeen, sillä se auttaa itseäni opettajana uudelleen arvioimaan omaa opetussuunnitelmaa ja sitä, mikä kyseiselle ryhmälle toimii ja mikä ei. Kannustan kaikkia tanssin harrastajia kokeilemaan mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti eri opettajien tunteja, sillä siinä saa myös hyvin kuvaa siitä, millainen itse on oppijana ja minkä tyylinen treenaaminen toimii sillä hetkellä itselle!

Läsnäoloa, inspiraatiota ja sopivasti haastetta

Näiden pohdintojen jälkeen tiivistäisin itselleni ideaalin tanssinopettajan sellaiseksi, joka

• on aidosti läsnä tunnilla,
• välittää oppilaiden oppimisesta ja fiiliksestä,
• tarjoaa sopivan verran haastetta turvallisessa oppimisympäristössä (itselleni parhaat tunnit ovat sellaisia, jossa ei ihan jopa tajua kaikkea),
• antaa mahdollisuuden kokeilla ja oivaltaa itse,
• fiilaa ja soittaa musiikkia ja
• heittäytyy itsekin.

Tämän lisäksi listaan tulisi lisätä muun muassa kulttuurinen tuntemus, mutta se jäänee seuraavan kirjoituksen aiheeksi 🙂

–Venla
@venlavanilla